Koulutus

 

Viikkoryhmät

Kaikissa lajeissa pyörivät viikkotreeniryhmät ympäri vuoden. Vuosi on jaettu kahteen treenikauteen touko-syyskuun alkupuolisko ja syyskuun loppu-huhtikuu. Talvella treenataan hallissa ja kesällä ulkokentällä. Uuden kauden alkaessa ryhmät muodostetaan aina uudelleen hakemusten perusteella. Ryhmien haku alkaa noin kuukautta ennen kauden alkua ja siitä ilmoitetaan nettisivuilla.

Ryhmäpaikan hinta on 25 e/kk. 

Viikoittaisen ryhmäpaikan treenaajilta edellytetään aktiivisuutta talkoiden tekemisessä. 

Koiranpentu voi osallistua yhdistyksen toimintaan saatuaan rokotteen, varoaikaa ei tarvitse odottaa.

Lisätietoja: varps.puheenjohtaja@gmail.com

Yleistä ryhmäpaikalla treenaamisesta:

* Koira ei saa olla aggressiivinen ihmisille tai toisille koirille ja sen tulee olla ohjaajansa hallinnassa.

* Ryhmäpaikalla treenaavan tulee olla VarPS:n jäsen ja olla sitoutunut edustamaan ensisijaisesti VarPS:a joukkuekilpailuissa, agilityn osalta myös yksilökilpailuissa.

* Kesäkaudesta 2025 alkaen agilityn ryhmäpaikalla treenaavalla tulee olla VarPS:n agilitylisenssi.

* Seura ei ole vakuuttanut ryhmäpaikkalaisia tapaturman varalta.

* Ryhmäpaikalla treenaava juoksunarttu voi käydä treeneissä housut jalassa, odottaen väliajat hallin/ulkokentän ulkopuolella ja treenaten ryhmän viimeisenä (housut jalassa kunnes koiran vulva on palautunut normaaliksi).

* Ryhmäpaikka on aina henkilökohtainen eikä sitä voi puolittaa (ks. tuurausohjeet alempana).

 

Koulutusohjaajat

  • Yhdistyksessä voi toimia koulutusohjaajana joko talkoopisteitä (1 piste / harjoitukset) vastaan tai aktiivisena koulutusohjaajana. 

  • Apuohjaajana toimimisesta saa talkoopisteen per harjoituskerta. 

Aktiivisen koulutusohjaajan määritelmä

  • 15 vetovuoroa talvikaudella 

  • 8 vetovuoroa kesäkaudella

  • Vetovuorot kaikki lajit yhteenlaskettuna, toko, agility, rally-toko ja kurssit

  • Koulutusohjaajan tulee edustaa kilpailuissa VarPS:ia (Agilitykilpailevilla Agilityliiton lisenssi, päätös 2.3.2015)

Aktiivisen koulutusohjaajan edut ja vapaavuoro

  • Lue lisää omilta välilehdiltään.