Yhdistyksen vuosikokous 1.3.2026

1.2.2026

VarPS ry:n vuosikokous pidetään sunnuntaina 1. maaliskuuta 2026 kello 10:00

Hotel Oscarin Pirtinniemi-Taipale kokoustilassa

Aloitamme tilaisuuden jakamalla vuoden 2025 kiertopalkinnot. Tulethan paikalle, jos olet ilmoittanut koirasi tulokset mukaan kilpailuun. Kiertopalkintojen jakamisen siirrymme sääntömääräisiin vuosikokousasioihin.

Yhdistys kaipaa uusia, aktiivisia toimijoita hallitukseen sekä vastuutehtäviin. Hallituksessa pääset vaikuttamaan ja kehittämään seuran toimintaa yli lajirajojen sekä tutustumaan eri lajien toimintaan.

Hallitustyöskentelyn lisäksi seuratoiminta tarvitsee aktiivisia lajitoimikuntia, jotka organisoivat ja mahdollistavat jäsenten treenaamisen ja kilpailemisen seurassa. Toimikunnat kaipaavat uusia tekijöitä vuodelle 2026. Myös puffa-tiimi etsii vahvistusta joukkoonsa.

Lähde rohkeasti mukaan toimintaan, pääset tutustumaan uusiin ihmisiin ja eri lajeihin. Lisäksi aktiivisesta työskentelystä saa talkoopisteitä. Aiempaa kokemusta ei tarvita, uudet henkilöt opastetaan tehtäviin.

Jotta yhdistys voi tarjota jäsenilleen jatkossakin monipuolisia palveluita, tarvitaan aktiivisia tekijöitä. Lisätietoja tehtävistä ja ilmoittautumisesta antaa Sini Grén (varps.puheenjohtaja@gmail.com).

Tule mukaan kehittämään entistäkin parempi VarPS!

Ilmoitathan osallistumisestasi 15.2.2026 mennessä oheisen linkin kautta, jaamme kokousmateriaalin sähköisesti kokoukseen ilmoittautuneille. Kokous on avoin vain jäsenille.